Songkran, ah tuo thaimaalaisten pieni kirkastus harmaassa arjessa. Sehän oli jo tietty toissa viikonloppuna 13-16.4, mutta parempi myöhään kuin... Kyllä, olen ollut laiska kirjottamaan, koska olen ollut NIIN kiireinen. Ei vaineskaan, vaan yksinkertaisesti: laiska. No mutta nyt alkoi uusi elämä, niinkuin äiti aina Joulun jälkeen tapaa sanoa vaa'alla käynnin jälkeen.

Niin. Songkran. Thaimaalainen "uusi vuosi". Täällähän eletään jo vuotta 2550 ja avaruussukkulat ovat arkipäivää, mutta koska ovat halunneet taas kumarrella länsimaalaisille, niin ovat ottaneet länsimaalaisen kalenterivuoden kuitenkin käyttöön. Vähän niinkun kiinalaisetkin. Mutta siis Songkran. Kylläpä tuntuu vaikealta pysyä aiheessa. Eli siis, vettä heitellään viattomien ja myös ei-viattomien ohikulkijoiden päälle. veden sekaan sekoitetaan myös joskus kaikenlaisia aineksia kuten puuteria, mikä saa veden muuttumaan löysäksi taikinamaiseksi mössöksi, joka lähtee huonosti pesussa pois tai sitten tiikeribalsamia, mikä kirvelee mukavasti silmissä, jos sinne sattuu menemään.. Vettä ja muita juhlanesteitä sitten heitetään ämpärikaupalla toisten päälle. Suurta paikallista hupia on lastata pickupin lava täyteen vettä ja humalaisia paikallisia ja ajella ympäri kylää heitellen ämpärillä vettä ihmisten niskaan.

Onnekseni en ollut Bangkokissa kuitenkaan tuolloin, vaan Pattiksella turvassa. Siellähän Songkrania vietetään tai vietettiin tai itseasiassa olisi pitänyt viettää vasta 19.4. Harmi ettei kukaan ollut kertonut tuota paikallisille vaan vettä tuli niskaan joka päivä. Oma henkilökohtainen suosikkini oli ajaa mopolla viattomana puhelin ym "arvoesineet" taskussa ja yhtäkkiä saada ämpärillinen jääkylmää vettä niskaan ja huomata että puhelin ym kastuivat siinä hässäkässä. No onneksi sain kostoni ja kastelin kaikki tutut ja myös ei tutut ohikulkijat tuttavani yrityksen edessä. Siitäs saivat. Nim. "Mikset enää hypi". Asiakkaita ei tosin kovista "myyntipuheista" huolimatta tullut..

Aasiassa on muuten paljon uudenvuodenjuhlia. Joku vuosi voisi ottaa tavoitteeksi kiertää kaikki läpi. Aloittaen vaikka perinteisellä suomalaisella kossu-tappelu-putka-vuodenvaihteella jatkaen Kiinaan todistamaan kolmannen maailmansodan ja lopuksi useat tiikeribalsami-jääkylmät-puuterivedet niskaan. Ensin silmät mustana lentäen Kiinaan, sitten puoliksi sokeana toinen jalka amputoituna ottamaan vaatteisiin uuden vaaleamman sävyn. Lopuksi sitten vilustuneena jääkylmästä vedestä 10h lentokoneessa kotiin. Ketkä lähtee mukaan?

 

No ei. Olempas taas turhan negatiivinen. On meillä hauskaakin ollut. Pulloa pyöritetty ja tuolileikkejä leikitty. Eilen pääsin ostoskeskuksessa lentokoneen kyytiin. 10 patia sisään ja johan riemua riittää useiksi minuuteiksi. No en ihan oikeasti, mutta mieli ois tehny kyllä..